Vihtijärvihölkkä juostaan 53. kerran ja tänä vuonna su 26.9.2021. klo 11.30 alkaen. Viime vuoden tapaan juostaan mm. miesten ja naisten 10 km sekä miesten ja naisten puolimaraton.
Kategoria: ajankohtaista
Ajankohtaisia tapahtumia ja uutisia
Juhannuskisat järjestetään 26.6.2021
Juhannuskisat järjestetään normaalina ajankohtana juhannuspäivänä klo 12.30 alkaen korona-ajan edellyttämin ohjeistuksin. Edellisvuoden tapaan tämä tarkoittaa huomiointia käsihygieniaan, maksamiseen, ilmoittautumiseen ja alueella liikkumiseen.
Päivitämme kisasivun ohjetta ja ilmoittautumista vielä kesäkuun alussa. Varsinainen ilmoittauminen käynnistyy 7.6.
Noudatamme kilpailun järjestämisessä Etelä-Suomen AVI:n ohjeistusta ja SUL:n antamaa ohjetta.
Nummituvan kuntosali on jälleen käytettävissä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei jatka päätöstä, jolla myös yksityisiä liikunta- ja virkistystiloja määrättiin suljettavaksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Tilat voi avata asiakkaille heti torstaina 29.4., mutta tilojen käytössä on noudatettava hygieniavaatimuksia ja varmistettava, että osallistujilla tai asiakkailla on mahdollisuus säilyttää turvavälit.
Kuntosalin käytöstä on aikaisemmin annettu ohjeistus, joka on toistaiseksi voimassa.
Nummituvan kuntosalin sulku jatkuu 15.-28.4.2021
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 9.4.2021 jatkopäätöksen, jolla tiloja määrätään edelleen suljettavaksi 15.-28.4. väliseksi ajaksi Helsingin ja Uudenmaan ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla.
Määräyksen mukaan julkisten ja yksityisten toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat tilat pitää sulkea: joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat.
Päätöksen tiedote luettavissa avi:n sivuilla: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69905854
Nummituvan kuntosali suljettu 1.4.-14.4.2021
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen, jolla määrätään suljettavaksi urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevia tiloja Etelä-Karjalan, Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla 1.-14.4. väliseksi ajaksi.
Määräyksen mukaan julkisten ja yksityisten toimijoiden urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevat tilat pitää sulkea: joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat.
Päätöksen tiedote luettavissa avi:n sivuilla: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69905271
Vihtijärven Uhkan vuosikokous 18.3.2021
Vihtijärven Uhka ry:n vuosikokous to 18.3.2021 klo 19.
Kokous pidetään voimassa olevien kokoontumisrajoitusten sallimissa puitteissa Nummituvan kokoushuoneessa, jossa osallistujamäärä on rajoitettu. Suosittelemme osallistumaan etäyhteyksin. Tästä syystä kokoukseen tulee ilmoittautua etukäteen sähköpostitse posti@vihtijarvenuhka.fi viimeistään tiistaina 16.3.2021. Kokoukseen ilmoittautuneille lähetetään Teams-osallistumislinkki edeltävänä päivänä.
Esillä sääntömääräiset asiat mm. tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2020.
Kaikilla seuran jäsenmaksun maksaneilla jäsenillä on kokoukseen osallistumisoikeus.
Tervetuloa!
Vihtijärven Uhka ry:n hallitus
Vihtijärven hiihtolatutilanne 2021
Vihtijärven Uhkan ylläpitämien hiihtolatujen tilanne 2021.
Seuraa vihtijarvenuhka.fi sivuilta löytyvää hiihtolatukarttoja ja näiden reittien tilannetta.
Tällä hetkellä käytössä on
Nummituvan valaistu lenkki 1,5 kmLatu laavulleRokokallion latu (Syökeri – Hiiskula – Haaviskoppeli – Rokokallio – Rinteläntie – Hiiskula – Syökeri) 14,5 kmKärrintien ladut 13,5 km
Rokokallion ladun osalta huomioitava, että Haaviskoppelin kohdalla on ajoittain käynnissä metsästys. Käynnissä olevasta metsästyksestä ilmoitetaan varoitusmerkein Hiiskulan pumppaamon puomin kohdalla.
Latuja ylläpidetään talkoovoimin, joten talkootyöläiset hoitavat aluksi omat lumityöt ja sitten vasta ladut, jos virtaa riittää. Joten käyttäjiltä toivotaan kärsivällisyyttä.
Liikuntakerho syyskausi päättyi palkitsemisin
Liikuntakerhon pari viimeistä kertaa pidettiin ulkona koronarajoitusten tiukennusten vuoksi. Kerho päästiin pitämään rajoitusten puitteissa ja lapset saivat kokea liikunnan riemua 8.12.2020 saakka.
Samalla palkittiin kauden aktiivisimmat sekä hyvää ryhmässä toimimista osoittaneet. Tänä vuonna tytöistä palkinnon sai Ella Einesalo ja pojista Aapo Tuominiemi.
Tässä yhteydessä jaettiin myös ”Vuoden Uhkalainen” kiertopalkinto. Tällä kertaa pitkäjänteisyys ja aina valmiina urheiluseuran puolesta -asenne sai tunnustusta. Eija Jokinen todellakin ansaitsi palkinnon.


Koronarajoitukset tiukentuivat
Uhkan kuntolentopalloilut on tältä vuodelta pelailtu eli Nurmijärvi sulki kaiken aikuisten ryhmäliikuntavuorot loppuvuodelta ja emme pääse enää sunnuntaisin pelaamaan. Nykyisillä tiedoilla ensi vuonna jatketaan 10.1.2021, mutta tilannne voi muuttua.
Kuntosali pidetään käytettävissä keväällä asetetuin rajoituksin, jotka tässä alla kerrattuna:
Koronatilanteen vuoksi Nummituvan kuntosalia on mahdollista käyttää vain alla olevia ohjeita noudattaen.
Nummituvan tilat on muilta osin suljettuna toistaiseksi. Tästä syystä tiloja ei siivota normaalisti ja Vihtijärven Uhkan kuntosalin käyttäjien pitää omatoimisesti huolehtia tilojen siisteydestä. Jokainen pitää huolen siitä, että hiekkaa ja likaa ei tuoda sisätiloihin.
Sairaana tai oireisena kuntosalille ei ole asiaa.
Suurin sallittu yhtäaikainen käyttäjämäärä on 3 hlöä.
- Ulkojalkineet jätetään Nummituvan ulko-ovelle tuulikaappiin.
- Pese kädet huolellisesti saippualla ennen kuntosalille menoa.
- Käytä käsidesiä tarvittaessa.
- Suosittelemme ottamaan mukaan oman salipyyhkeen ylimääräisen hien ja kosteuden pyyhintään.
- Pese kädet huolellisesti kuntosalilla käynnin jälkeen.
Noudatetaan muilta osin edelleen voimassaolevia kuntosalin sääntöjä ja käyttöaikoja.
Vihtijärven Uhkan syyskokous pe 27.11.
Vihtijärven Uhkan syyskokous pe 27.11. klo 18 Nummituvan kokoushuoneessa.
Kokoukseen voi osallistua myös etänä Teams-sovelluksen avulla. Sovellus toimii myös internet-selaimella (Crome, Firefox, Edge) käytettynä eli ei välttämätöntä asentaa erillistä ohjelmaa.
Koronatilanteesta johtuen kokoukseen ilmoittautuminen etukäteen sähköpostitse 25.11.2020 mennessä osoitteeseen posti@vihtijarvenuhka.fi. Ilmoita samalla tuletko paikan päälle vai osallistutko etänä. Lähetämme etänä osallistuville etukäteen Teams-kokouslinkin.
Käsiteltävänä mm.
- toimintasuunnitelma 2021
- talousarvio 2021
- puheenjohtajan valinta vuodelle 2021
- hallitusjäsenten valinta vuosille 2021-2022
- jaostot ja jaoston jäsenet vuodelle 2021
Kokoukseen osallistumisoikeus on kaikilla vuoden 2020 jäsenmaksun maksaneilla.
