Koronarajoitukset tiukentuivat

Uhkan kuntolentopalloilut on tältä vuodelta pelailtu eli Nurmijärvi sulki kaiken aikuisten ryhmäliikuntavuorot loppuvuodelta ja emme pääse enää sunnuntaisin pelaamaan. Nykyisillä tiedoilla ensi vuonna jatketaan 10.1.2021, mutta tilannne voi muuttua.

Kuntosali pidetään käytettävissä keväällä asetetuin rajoituksin, jotka tässä alla kerrattuna:

Koronatilanteen vuoksi Nummituvan kuntosalia on mahdollista käyttää vain alla olevia ohjeita noudattaen.

Nummituvan tilat on muilta osin suljettuna toistaiseksi. Tästä syystä tiloja ei siivota normaalisti ja Vihtijärven Uhkan kuntosalin käyttäjien pitää omatoimisesti huolehtia tilojen siisteydestä. Jokainen pitää huolen siitä, että hiekkaa ja likaa ei tuoda sisätiloihin.

Sairaana tai oireisena kuntosalille ei ole asiaa.

Suurin sallittu yhtäaikainen käyttäjämäärä on 3 hlöä.

  1. Ulkojalkineet jätetään Nummituvan ulko-ovelle tuulikaappiin.
  2. Pese kädet huolellisesti saippualla ennen kuntosalille menoa.
  3. Käytä käsidesiä tarvittaessa.
  4. Suosittelemme ottamaan mukaan oman salipyyhkeen ylimääräisen hien ja kosteuden pyyhintään.
  5. Pese kädet huolellisesti kuntosalilla käynnin jälkeen.

Noudatetaan muilta osin edelleen voimassaolevia kuntosalin sääntöjä ja käyttöaikoja.