Talviurheilukausi käyntiin

Tänä vuonna saatiin odottaa tammikuun puoleen väliin, ennen kuin päästiin talviurheilun pariin kylällä.

Luistelukentän jäädytys on edennyt siihen vaiheeseen, että kenttä alkaa olla kunnossa. Muutamia jäädytyskertoja tulee vielä.

Hiihtoladut saatiin myös avattua, joten ei kun sivakat esille. Muistetaan jälleen jättää ladut hiihtäjille ja tehdään kävelyt muualla, kuin hiihtolatureittien kautta. Hiihtoladuista nyt on avattuna Nummituvan valaistu latu 1,5 km.